Jobin kirja 29 Vertailu: Finnish 1938 vs Biblia 1776

Jobin kirja 29

¹Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

²"Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,

³jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!

⁴Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,

⁵jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,

⁶jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!

⁷Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,

⁸niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,

⁹päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.

¹⁰Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.

¹¹Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;

¹²minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.

¹³Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.

¹⁴Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.

¹⁵Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.

¹⁶Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.

¹⁷Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.

¹⁸Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.

¹⁹Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.

²⁰Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'

²¹He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.

²²Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.

²³He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.

²⁴Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.

²⁵Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."

Jobin kirja 29

¹Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

²Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

³Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

⁴Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

⁵Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

⁶Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

⁷Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

⁸Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

⁹Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

¹⁰Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

¹¹Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

¹²Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

¹³Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

¹⁴Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

¹⁵Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

¹⁶Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

¹⁷Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

¹⁸Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

¹⁹Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

²⁰Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

²¹He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

²²Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

²³He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

²⁴Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

²⁵Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.