Jobin kirja 27

¹Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:

²"Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:

³niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,

⁴eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.

⁵Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.

⁶Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.

⁷Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.

⁸Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?

⁹Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?

¹⁰Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?

¹¹Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.

¹²Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?

¹³Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.

¹⁴Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.

¹⁵Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.

¹⁶Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,

¹⁷kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.

¹⁸Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.

¹⁹Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.

²⁰Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.

²¹Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.

²²Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.

²³Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."

¹Ja Job puhui vielä sananlaskunsa ja sanoi:

²Niin totta kuin Jumala elää, joka minun oikeuteni kieltää, ja Kaikkivaltias, joka minun sieluni murheelliseksi saattaa:

³Niinkauvan kuin minun henkeni on minussa, ja Jumalalta puhallus minun sieraimissani,

⁴Ei pidä minun huuleni vääryyttä puhuman, ja minun kieleni ei pidä petosta ottaman eteensä.

⁵Pois se minusta, että minä sanoisin teidät hurskaaksi, siihenasti kuin minun loppuni tulee, en minä luovu jumalisuudestani.

⁶Minun oikeudestani, jonka minä pidän, en minä luovu. Minun omatuntoni ei kalva minua koko elinaikani.

⁷Mutta minun viholliseni löydetään jumalattomaksi, ja minun vastahakoiseni vääräksi.

⁸Sillä mikä on ulkokullatun toivo, että hän niin ahne on, koska Jumala ottaa hänen sielunsa pois?

⁹Luuletkos Jumalan kuulevan hänen huutoansa, kuin hänelle ahdistus tulee?

¹⁰Kuinka hänellä taitaa olla ilo Kaikkivaltiaalta? ja rukoilla Jumalaa joka aika?

¹¹Minä opetan teitä Jumalan kädestä, ja mitä Kaikkivaltiaalle kelpaa, en minä salaa.

¹²Katso, te olette kaikki taitavinanne; miksi siis te senkaltaisia turhia asioita otatte eteenne?

¹³Tämä on Jumalalta jumalattoman palkka, ja tyrannein perimys, jonka he Kaikkivaltiaalta saavat:

¹⁴Jos hän saa paljon lapsia, niin ne hukataan miekalla, ja hänen sikiänsä ei ravita leivällä.

¹⁵Hänen jälkeenjääneensä pitää haudattaman kuolemaan, ja hänen leskensä ei pidä itkemän.

¹⁶Jos hän kokoo rahaa niinkuin tuhkaa, ja valmistaa hänellensä vaatteita niinkuin lokaa,

¹⁷Niin hänen pitää kyllä valmistaman, mutta hurskas pukee ne yllensä, ja viatoin jakaa rahan.

¹⁸Hän rakentaa huoneensa niinkuin toukka, ja niinkuin vartia tekee itsellensä lakan.

¹⁹Rikas kuolee, vaan ei koota: koska joku silmänsä avaa, niin ei häntä enää löydetä.

²⁰Hänen päällensä lankee pelko niinkuin vesi; rajuilma ottaa varkain hänen yöllä pois.

²¹Itätuuli vie hänen pois, että hän hukkuu, ja tuulispää siirtää hänen sialtansa.

²²Nämät Jumala hänelle lähettää, ja ei säästä häntä: kaikki pitää hänen kädestänsä puuttuman.

²³Hänen tähtensä pitää käsiä paukutettaman ja vihellettämän, kussa hän on ollut.